Mielenterveysongelmien määrä on kasvussa, ja viime vuonna ne nousivat ensimmäistä kertaa yleisimmäksi ennenaikaisen työkyvyttömyyden syyksi Suomessa. Koronapandemia on pahentanut tilannetta entisestään ja WHO onkin varoittanut edessä olevasta mielenterveyskriisistä. Hoitoon pääsyyn, hoidon loppuun vientiin sekä järjestelmän resursseihin ja rakenteisiin liittyy kuitenkin vielä paljon haasteita. Lisäksi terveydenhoitojärjestelmässä navigoiminen itsessään voi tuottaa hankaluuksia, ja monet kokevat esimerkiksi psykoterapiaan hakeutumisen prosessin haastavaksi. Ammattiavun ohella yksilö voi hoitaa mielenterveyttään erityisesti ennaltaehkäisevässä vaiheessa, mutta ongelmaksi muodostuu se, ettei yksilö usein tunnista mielenterveyden ongelmia ajoissa. Näin oireisiin ei välttämättä osata reagoida parhaalla mahdollisella tavalla.

Miten ennaltaehkäisevästä mielenterveyden edistämisestä ja oireiden tunnistamisesta voitaisiin kehittää kansalaistaito? Miten yksilöä voitaisiin auttaa löytämään nykyisestä hoitojärjestelmästä sopiva hoito jo avuntarpeen aikaisessa vaiheessa?

Suomessa on 309 kuntaa, jotka toimivat perusopetuksen järjestäjinä. Kuntapäättäjät vastaavat esimerkiksi koulujen määrästä, erityisopetuksesta, koulutilojen terveellisyydestä ja opiskeluvälineistä. He päättävät myös, opiskellaanko kouluissa esimerkiksi saksaa tai venäjää, kehitetäänkö digiympäristöä sekä saavatko opettajat täydennyskoulutusta.

Suomessa kunnilla on perusopetuksen järjestämisen kaltaisia lakisääteisiä velvoitteita, jotka kansainvälisessä katsannossa ovat tyypillisesti paikallista tasoa laajempien alueellisten kokonaisuuksien vastuulla. Kotimaassamme kunnat hoitavat perusopetuksen järjestämisen kuitenkin hyvin itsenäisesti – ilman kansallisten kokeiden tai koulutarkastusten kaltaisia kontrollivälineitä.

Viime vuosikymmenten epätasainen aluekehitys, väestörakenteen muutokset ja kuntatalouden rahoitusongelmat ovat kuitenkin aiheuttaneet haasteita kunnallisen perusopetuksen järjestämisessä. Seurauksena koulutusmahdollisuudet jakautuvat yhä epätasaisemmin alueiden, kaupunginosien, sukupuolten ja väestöryhmien kesken.

Miten peruskoulun eriarvoistuminen saadaan pysäytettyä?

Vanhuspalvelulaki velvoittaa kuntia tukemaan ikääntyneiden toimintakykyä, mutta ikääntyneet jäävät silti systemaattisesti pois kuntoutuksen piiristä. Suomessa on lukuisia kuntia, joissa ei tarjota kotikuntoutusta, kuntoutusta tarjotaan vain kotihoidon palvelujen piirissä oleville asiakkaille tai kotikuntoutukseen ohjautuminen on täysin sattumanvaraista.

Muissa pohjoismaissa on kehitetty kotikuntoutusmuoto, arkikuntoutus, josta on hyvää näyttöä. Tutkimusten mukaan arkikuntoutus parantaa ikääntyneen elämänlaatua ja toimintakykyä enemmän kuin perinteinen kotihoito ja kuntoutus. Kuntoutusmuotona se on yhteiskunnalle edullisempaa kuin nykyinen toimintatapa ja vahvistaa tutkitusti myös hoitajien työhyvinvointia.

Miten ikääntyneiden kotikuntoutusta saataisiin kehitettyä muiden pohjoismaiden tapaan myös Suomessa? Miten kunnat saataisiin tuottamaan tasalaatuista kotikuntoutusta alueellisen tasavertaisuuden takaamiseksi?

Surulla ei ole diagnoosia, eikä se siten ole sairausloman peruste. Surevien työkyvyttömyys johtaakin usein vääriin diagnooseihin, jotka koetaan tutkitusti haitalliseksi myöhemmässä elämässä. Surevan ei tulisi joutua kohtaamaan surun lisäksi sekundaarisia menetyksiä, kuten taloudellisia paineita. Siksi esimerkiksi palkallinen saattohoitovapaa olisi tärkeä niille sureville, joiden läheinen sairastaa ennen kuolemaansa ja haluaa olla viimeisiä hetkiä yhdessä. Vakiintuneen palvelupolun puuttuminen ja terapian saamisen vaikeus ovat tämän hetken merkittävimpiä surevien tukemiseen liittyviä haasteita Suomessa, jossa tuen saaminen on myös tutkitusti epätasa-arvoista eri paikkakunnilla.

Miten surevien hoitopolkua voidaan yhtenäistää Suomessa ylittäen eri organisaatioiden ja sektoreiden rajat? Miten surevien mahdollisuutta “suruvapaaseen” voidaan tukea?

Tutkimusten mukaan kouluttamattomuus ja pitkittynyt työttömyys ovat yhteydessä nuorten syrjäytymiseen. Jokaisen elämänpolku on erilainen, mutta tiedetään, että koulutuksen ja työelämän ulkopuolisilla nuorilla on enemmän mm. taloudellisia ja mielenterveyden ongelmia. Työttömyys voi haavoittaa nuoria erityisen pahasti, sillä se nakertaa luottamusta yhteiskuntaan ja lisää ongelmien todennäköisyyttä myöhemminkin. Taustalta löytyy monenlaisia syitä, kuten perheeseen liittyviä ongelmia, osattomuutta, matalaa itsetuntoa ja elämänhallinnan ongelmia.  

Miten löydettäisiin ratkaisuja, joilla tuetaan nuorten osallisuutta ja kiinnittymistä koulutukseen, työelämään ja yhteiskuntaan? Miten voidaan avata mahdollisuuksia ja vahvistaa nuorten tunnetta siitä, että he ovat oman elämänsä ohjaimissa ja pystyvät vaikuttamaan paitsi omaan tulevaisuuteensa, myös meidän yhteiseen tulevaisuuteemme?

Kun nuoren tuen tarpeet kasautuvat, avun saaminen muuttuu haastavaksi. Nuori saattaa asioida useissa julkisen ja kolmannen sektorin palveluissa ja saada erilaisia etuuksia, mutta ei tule autetuksi, koska osaratkaisut kuuluvat useille eri toimijoille, mutta kokonaisuus ei kenellekään. Jos nuorella ei ole voimavaroja ja osaamista hakea apua, seurauksena voi olla tarvittavan tuen viivästyminen, tuen tarpeiden kasautuminen ja vaikeutuminen sekä nuoren passivoituminen ja putoaminen palveluiden ja tuen ulkopuolelle.

Sektorirajat, vastuun jakautuminen, päätöksenteon ja tiedonkulun vaikeudet sekä johtamisjärjestelmän monimutkaisuus vaikeuttavat ja viivästyttävät nuorilähtöisen tuen tarjoamista. Toisistaan tietämättömät työntekijät saattavat tehdä päällekkäistä työtä, tai pahimmassa tapauksessa eri toimijat luulevat jonkun toisen kantavan vastuuta, vaikka näin ei ole. Toimiva, integroitu ja kokonaisuutena johdettu tuen ja palveluiden kokonaisuus auttaa erityisesti haavoittuvassa tilanteessa olevia. Toimiva yhteistyö ja hyvin organisoitu johtaminen edesauttaisivat sitä, että nuori saisi tukea aikaisemmin.

Miten syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukipalveluja voidaan yksinkertaistaa ja järjestää johdonmukaisemmin? Miten järjestöjen, kuntien ja hyvinvointialueiden monimutkainen palvelupolku järjestetään siten, että nuoret saisivat tukea helpommin?

Molempien vanhempien odotetaan nykyisin osallistuvan tasapuolisesti työhön ja lastenhoitoon. Aktiivinen, osallistuva vanhemmuus on kulttuurinen normi, joka ohjaa näkemyksiämme vanhemmuudesta ja sen vaatimuksista. Julkisessa keskustelussa korostetaan vanhempien tasavertaisuutta, ja sukupuolten tasa-arvo on keskeinen tavoite myös monissa lapsiperheiden elämää koskevissa poliittisissa keskusteluissa ja ohjelmissa. Esimerkiksi vanhempien erotessa ja vanhempainvapaapäivien käytössä on kiinnitetty huomiota isien asemaan. Suomessa isät käyttävät vielä kaikista perheille tarjolla olevista vanhempainvapaapäivistä vain 10%, ja lähes neljäsosa isistä ei käytä lainkaan vanhempainvapaita (ml. isyysvapaa). Suomalaisisien osuus perhevapaiden käytöstä onkin Pohjoismaiden matalampia.

Miten voisimme edistää isien osallistumista pienen lapsen hoivaan nykyistä enemmän? Kuinka tasa-arvoisen vanhemmuuden toteutumista voitaisiin tukea paremmin?

Kiertotalous edellyttää nykyisen kulutuskäyttäytymisen merkittävää muutosta. Tuotteiden eliniän pidentäminen ei riipu pelkästään paremmasta suunnittelusta tai kaupallisesti saatavilla olevista korjauspalveluista. Kiertotalouden toteutuminen edellyttää sitä, että kuluttajat oppivat ja kehittävät korjaamisen ja uudelleenkäytön taitoja ja jakavat näitä taitoja keskenään. Suomessa ja Helsingissä on kuitenkin verrattain vähän näkyvää ja vaikuttavaa paikallistason korjaustoimintaa.

Tutkimustieto osoittaa, että Repair Cafe:et ja muut ruohonjuuritason korjaamisaloitteet hyötyvät vertaisverkostoista ja tarvitsevat aktiivista tukea mm. kaupungeilta. Tiedämme myös, että tällaiset aloitteet joutuvat tasapainoilemaan avoimuuden periaatteen ja kapeamman organisoidun asiantuntemuksen välillä. Riippuvaisuus yksittäisten ihmisten taidoista ja innosta vähentää aloitteiden kykyä uusiutua ja jatkaa toimintaansa. Tarvitaankin uutta ajattelua korjaamisen eri muodoista, niiden tarvitsemasta tuesta ja erilaisten toimijoiden muodostamista verkostoista.

Miten kiertotalousajattelu voidaan juurruttaa jokaisen arkeen helposti lähestyttävällä tavalla?

Hack for Society on viiden viikon mittainen ohjelma, joka koostuu yhdeksästä varsinaisesta työpajasta (2 x 8h + 7 x 3h), semifinaalista, finaalista ja kahdesta finaalin jälkeisestä verkostoitumistapahtumasta. Työpajojen aikana tiimit syventyvät omaan teemaansa ja etenevät ratkaisuehdotusten kehittämisestä lopulta finaaliin, jossa ideat esitellään tuomaristolle. Fasilitoitujen työpajojen aikana tiimit saavat tukea ja ideoinnin työkaluja Helsinki Think Companyn tiimiltä, räätälöityä mentorointia asiantuntijoilta sekä uusia näkökulmia sidosryhmiltä ja ratkaisujen mahdollistajilta.

Hack for Society on enemmän kuin pelkkä ohjelma tai kilpailu. Tavoitteenamme on tuoda yhteen tahoja, jotka eivät välttämättä normaalisti kohtaisi saman pöydän ääressä. Näin haluamme luoda rohkeasti uudenlaista tasa-arvoisen yhteiskehittämisen kulttuuria ja rakentaa samalla siltaa poliittisen ja akateemisen maailman välille. Hack for Society tähtää ennen kaikkea aitoon yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen tuomalla tiimien ympärille joukon mahdollistajia, eli erilaisia tahoja, jotka voivat tukea tiimien kehittämien ratkaisujen käytäntöön viemistä.

Tällä hetkellä haemme ohjelmaan kunnanvaltuutettuja, kansanedustajia ja opiskelijoita.
‍
Mukaan voivat hakea kaikkien puolueiden ja vaalipiirien edustajat sekä kaikkien alojen korkeakoulu- ja jatko-opiskelijat sekä vastavalmistuneet. Osallistujat voivat olla mistä päin Suomea tahansa, mutta huomioithan, että osallistuminen vaatii läsnäoloa työpajoissa Helsingissä (osaan työpajoista on mahdollisuus liittyä myös etänä tarvittaessa). 
‍
Jaamme mukaan valitut päättäjät ja opiskelijat tutkijoiden tutkimusteemojen mukaan tiimeihin. Lopullisissa tiimeissä on yksi tutkija, yksi päättäjä ja noin kaksi opiskelijaa.
‍
Lisäksi etsimme jatkuvasti erilaisia mahdollistajatahoja, jotka haluavat olla mukana ohjelman toteutuksessa. Haluatko sinä olla mukana mahdollistamassa Hack for Societya? Kerro meille lisää tällä lomakkeella.

Ohjelman aikana kehitetyt ratkaisut ovat konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. Tiimin ei tarvitse toteuttaa ratkaisua ohjelman aikana, mutta toimenpide-ehdotuksen tulee olla realistisesti toteutettavissa esimerkiksi julkisten toimijoiden, jo olemassa olevien yritysten tai aktiivisten kansalaisten avulla.

Hakulomakkeessa voit kertoa, mistä teemoista olet eniten kiinnostunut. Pyrimme ottamaan kaikkien hakijoiden toiveet mahdollisimman hyvin huomioon, jotta kaikki pääsisivät työskentelemään itseä motivoivan teeman parissa.

Osallistuminen vaatii läsnäoloa yhdeksässä työpajassa sekä semifinaali- ja finaalitapahtumassa viikonloppuna tai ilta-aikaan. Finaalitapahtuman jälkeen järjestämme vielä kaksi kokoontumiskertaa, jotka ovat vapaaehtoisia. Ohjelma perustuu lähitoteutukseen, joten läsnäolo mahdollisimman monessa työpajassa on osallistumisen kannalta suotavaa. Pakottavista syistä työpajoista voi olla poissa 2–3 kertaa, ja osaan työpajoista voi myös osallistua etänä, mutta näistä sovitaan aina erikseen.
‍
Kaikki työpajat on listattu alle:
‍
Ongelmat 22.1. klo 10–17
Ratkaisut 23.1. klo 10–17
Vaikuttavuus ja toimintakenttä 25.1. klo 17.30–20.30
Asiantuntijasparraus 27.1. klo 17.30–20.30
Tarinankerronta ja esiintyminen 1.2. klo 17.30–20.30
Ratkaisuehdotusten väliesittely 3.2. klo 17.30–20.30
Nopeat kokeilut 8.2. klo 17-30–20.30
Viestintästrategia 10.2. klo 17.30–20.30
Asiantuntijasparraus 15.2. klo 17.30–20.30 (etätoteutus)
“Kaikki kuntoon” 16.2. klo 17.30–20.30
Loppuhuipennnus 17.2. klo 17–

Jatkon suunnittelu 17.3. klo 18–
After work to 25.3. klo 18–
‍
Seuraamme koronatilannetta ja teemme tarvittaessa muutoksia työpajojen toteutustapaan.

Mukaan valitut tutkijat työskentelevät monenlaisissa organisaatioissa yliopistoista ja ammattikorkeakouluista valtion laitoksiin. Kukin tutkija on valittu mukaan tutkimusaiheen yhteiskunnallisen ajankohtaisuuden ja motivaation perusteella. Tutkijat pysyvät anonyymeinä hakuvaiheessa, jotta voidaan taata tasavertainen hakuprosessi.

Hack for Societyn asiantuntijatuomaristo myöntää finaalissa valitsemalleen tiimille kunniamaininnan. Ohjelman järjestäjä Helsinki Think Company tekee 1000€ suuruisen lahjoituksen kunniamaininnan saaneen tiimin valitsemalle hyväntekeväisyysjärjestölle, joka edistää toiminnallaan tiimin ratkaisuehdotuksen teemaa.

Korkeakouluopiskelijoiden on lisäksi mahdollista saada Hack for Societyyn osallistumisesta opintopisteitä esimerkiksi työelämäopintoihin tai valinnaisiin opintoihin. Otathan yhteyttä opintojakson vastuuopettajaan tai koulutusohjelmasi tutkintosuunnittelijaan varmistaaksesi tämän. Ohjelman jälkeen osallistujille lähetetään pyynnöstä osallistumistodistus.

Kyllä vain! Haemme ohjelman toteutukseen mukaan erilaisia asiantuntijatahoja, jotka voivat tukea ohjelman aikana syntyvien ratkaisuehdotusten käytäntöön viemisessä ja toteutuksessa. Tällaisia mahdollistajia voivat olla esimerkiksi tietyn teeman kannalta relevantit julkiset toimijat, yritykset, järjestöt ja muut sidosryhmät. Näiden tahojen edustajia tuodaan mukaan useisiin työpajoihin, jotta heidän näkökulmansa voidaan ottaa huomioon jo ratkaisuehdotusten kehitysvaiheessa.
‍
Haluatko sinä olla mukana mahdollistamassa Hack for Societya? Kerro meille lisää tällä lomakkeella.

Hack for Societyn järjestää Helsingin yliopiston yrittäjyysyhteisö Helsinki Think Company yhteistyössä Diakonissalaitoksen, Helsingin kaupungin, Vantaan kaupungin ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön (Itla) kanssa.

Korkeakouluopiskelijoiden on mahdollista saada Hack for Societyyn osallistumisesta opintopisteitä esimerkiksi työelämäopintoihin tai valinnaisiin opintoihin. Otathan yhteyttä opintojakson vastuuopettajaan tai koulutusohjelmasi tutkintosuunnittelijaan varmistaaksesi tämän. Ohjelman jälkeen osallistujille lähetetään pyynnöstä osallistumistodistus.

Ohjelma järjestetään suomeksi.